Hieno sitaatti, mutta jokseenkin valheellinen. Nimittäin yksinkertaisuus pukee kaikkia paremmin kuin rönsyilevä ja huomiota herättävä tyyli, mikä vaatii luonnollisesti kantajaltaan paljon. On selvää, että kaikki erikoisuus, erilaisuus ja poikkeavuus - oli se sitten pituus tai lyhyys, kauneus tai rumuus, äärimmäinen tyylikkyys tai mauttomuus ja niin edelleen - kiinnittävät muiden huomion. Henkilökohtainen tyyli pitäisikin osata sovittaa niin kutsutun oman itsen kantokyvyn mukaan.
On huomattava, että erityisen näyttävät vaatteet vaativat kantajakseen eritysen näyttävän henkilön. Catwalkeilla 180 senttiä pitkillä malleilla jäätävän hyviltä näyttävät vaateparret harvemmin näyttävät niin upeilta 160 senttisellä tallaajalla. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, etteikö kaikilla olisi oikeutta (tai jopa velvollisuutta) pukeutua hyvin ja silmää miellyttävästi. Toisaalta yksinkertaisuuden vaikuttavuuden voima nousee korkeisiin sfääreihin myös äärimmäisen upeilla henkilöillä: kun vaatteet ja asusteet eivät vie huomiota kantajaltaan, huomio kohdentuu henkilöön itseensä. Ja silloin on tärkeää sekä näyttää hyvältä - olla siis kaunis - että olla otsikon tarkoittama "suuri mieli".
(On olemassa tietenkin erilaisia tyylejä ja alakulttuureja, jotka varmasti miellyttävät juuri oman genrensä kuluttajaa ja edustajaa, mutta niihin en tässä blogissa aio paneutua. Tämä blogi käsittelee yleismaailmallista ja kokonaisvaltaista tyylikkyyttä, johon luonnollisesti sisältyy myös etiketin hallinta. Blogilla on myös tärkeä valistuksellinen tehtävä: useimmilta nämä asiat ovat auttamattomasti hukassa.)
Yksinkertaisuuden ehdottomia etuja on myös sen käytännöllisyys. Onkin tiettyjä vaatekappaleita, joita jokaisen naisen tulisi omistaa. Yksinkertaisia vaatteita voi yhdistää huoletta toisiinsa pelkäämättä jotenkin mautonta ja tyylitöntä eli huonosti ja epäsopivasti yhdisteltyä kokonaisuutta. Monet tietävät, mikä on kaunista ja viehättävää, mutta usein juuri sulavan kokonaisuuden rakentaminen koituu kompastuskiveksi. Esimerkiksi ei ole kammottavampaa näkyä kuin raskaat, aivan eri tyylin kengät yhdistettynä vaikkapa hempeään ja kevyeen mekkoon. Myöskin kymmenien eri rättien kasaaminen päällekäin näyttää suoraan sanottuna järkyttävältä. Se ei edusta mitään tyyliä - lähinnä kaaosta.
Yksinkertaisuus ei myöskään tarkoita sitä, että pitäisi olla tylsä. Kaunis vaate tai asuste on koru itsessään, ja se täydentää yksilön persoonallisuutta ja luonnetta. Itse oman arvoni tuntevana pukeudun sen mukaisesti. En ole kovinkaan aktiivinen poikatyttö, joten sneakerit eivät sovi minulle. En myöskään ole über tyttömäinen, joten en viihdy rimpsuissa ja röpsyissä. Niin kuin muutama viikko sitten Kaivohuoneen avajaisissa italialaiset (jotka ymmärtävät OIKEASTI tyylin päälle) miehet totesivat : "Sinussa on sellaista diivamaista tyylikkyyttä ja glamouria, mikä nykyajan naisilta puuttuu." En voi olettaa tämän koskevan vain vaatetustani. Minulla oli päällä Tara Jarmonin valkoinen mekko, joka on todella yksinkertainen. Minusta löydetty glamour kumpusi siis jostain muualta. Taitaa siis olla niin, että olen itseni vaatteissa, jotka kuvastavat minua: olen persoonana suurempi kuin mikään vaatekappaleeni.
Ps. Mulla on tupakkafetissi. Tämä on tyylikästä. Eleganttia.
Bravo!
VastaaPoista