Jos olen viettänyt päivän epämukavasti tai joutunut kiusallisiin tilanteisiin, tapanani on todeta olleeni vihanhallintakurssilla. Sitähän se on: pinnan venyttämistä, ja joskus äärimmäisyyksiinkin saakka. Ainakin minulle tulee mekein päivittäin vastaan tilanteita, jotka aiheuttavat jonkinnäköistä ärsytystä. Joskus tuntuu jo inhottavalta, kuinka voin ärsyyntyä niinkin triviaalista asiasta kuin tuntemattomien ihmisten käyttäytymisestä julkisilla paikoilla. Kai se on sitä, kun itse haluaisi edistää sujuvaa toimintaa, ja joutuu huomaamaan, ettei onnistuminen ole mahdollista ulkopuolisten häiriöiden vuoksi. Itselle ei tulisi mieleenkään rynniä toisten päälle, astuessa sisään (mihin tahansa) olla päästämättä ensin ulos tulevia, olla pitämättä ovea auki seuraavalle - ja etenkin raskaiden kantamusten tai lastenrattaiden kanssa liikkuville - , olla väistämättä ahtaissa tiloissa jne. Lista jatkuu loputtomiin! Ei nämä asiat tietenkään maailmaa kaada, mutta voi kun kaikki ajattelisivat välillä muitakin, eivätkä vain omaa itseään tyyliin MINÄ ENSIN! Ja luonnollisesti, kun joku osoittaa tällaista huomavaisuutta, hymyillään ja kiitetään. Mutta kaikkihan ei näitä juttuja huomaa/osaa/välitä, joten:
Ja tietysti vaikka kaikki ei normaalijärjen/huomaavaisuuden puitteissa toimikaan, on hyvä itse jatkaa oikeaksi tietämällään tavalla. Joku osaa arvostaa kuitenkin. Perushuomaavaisuudesta tulee sitä paitsi kaikille hyvä mieli, myös itselle!
Tuo hieno lause sopii muuten myös pahimpiin maailmantuskan (yms) aiheuttamiin päänvaivoihin. Mutta perusideana oli nyt kuitenkin, että on hyvä keskittyä asioihin, jotka tuottavat iloa ja vievät kohti omia hienoja päämääriä, eikä jäädä murehtimaan asioita, joihin ei voi vaikuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti