Tissiposkeus yms. luuseritoiminta

Mikä minut tässä maailmassa käytännössä saa raivon valtaan, on yleinen tissiposkeus. Vaikka on äärimmäisen järkevää olla vain välittämättä luusereista ja heidän harjoittamasta selkärangattomuudesta, on tilanne joskus kiusallinen, sillä joskus he -  syystä tai toisesta  - vaikeuttavat omien asioiden hoitoa ja siten sujuvaa arkea.

Olen varmaan jo aikaisemmin kritisoinut yleistä haluttomuutta hyväntahtoisesti auttaa muita. Siis tämä juttu, kun joutuu itse vaihtamaan pyöränkumin, kantamaan umpipuisia sänkyjä ylimmästä kerroksesta roskalavalle, kiinnittämään hyllyjä seiniin sekä ostamaan vielä kukatkin itse. On kummallista, että apua ei saa kauniista pyynnöstä huolimatta. Minulle ei tulisi kyllä mieleenikään kieltäytyä, jos joku tuttavani pyytäisi esimerkiksi vaihtamaan napin kauluspaidassa, silittämään verhoja tai mitä muuta tahansa, jossa voisin olla avuksi. En pysty käsittämään tällaista itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Kaikki tuntuvat vain ja ainoastaan tavoittelevan omaa etuaan, eikä kiinnostusta pienimuotoiseen avunantoon ilmene millään tasolla, jos ei itse saa tästä jotain konkreettista hyötyä. Se hyöty on kuulkaa siinä, että hyvä kiertää. Sillä jokainen tarvitsee tukiverkkoja. On joku, jota pyytää auttamaan ystävää hädässä.

Kaikista katastofaalisinta mm. tässä sänkyepisodissani oli se, että pyysin yhteensä seitsemää "herrasmiestä" kantamaan yhtä sänkyä. KAIKKI lupasivat kyllä puhelimitse tulla apuun, mutta sinä hetkenä, jolloin sänky oli saatava pihalle, loppui puhelimeen vastaaminen. "Hehheh." Tähän kulminoituu ultimate-luuserius. Että ensiksi luvataan jotain, jonka jälkeen ei edes viitsitä vastata puhelimeen. No okei, onhan tuo nyt todella NOLOA, mutta ei tilanne sillä radiohiljaisuudella ainakaan parane. Luulisi kaikkien ymmärtävän, että vastamatta jättäminen vie mahdollisuuden puolustaa itseään ja aiheuttaa vain ja ainoastaan yksipuolisen langettavan tuomion.

Jos luonto ei suonut sisäsyntyistä auttamisen halua tai sen merkitystä ei ole esimerkiksi kasvatuksessa tarpeeksi korostettu, on minun oltava vain hyvin pahoillani kaikkien näiden ihmisraukkojen puolesta. Toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä kehittää itseään. On mahtavaa kokea se ilo, mitä toisten pyyteetön auttaminen voi antaa.

(Olen kyllä toisaalta pohtinut, onko kyseessä sittenkin jonkinlainen valtataistelu, kun ei ilmiselvästi haluta auttaa muita. Voi olla, että pelätään jonkun hyödyntävän vain edullisia ominaisuuksiaan saadakseen haluamansa. Voidaan ajatella, että vilpitöntä apua pyytävä henkilö vain pompottelee muita mielivaltaisesti. Silloin vastareaktioksi muodostuukin totaalinen kieltäytyminen: "Muut saavat kyllä mennä tuohon retkuun, mutta minä en!"
Ehkä kannattaa kuitenkin luopua ennakkoluuloista ja luottaa ihmisiin. Toki maailmaan mahtuu vaikka minkälaista kulkijaa, ja monet heistä ovat kieroudessaan ja pahantahtoisuudessaan poksahtamaisillaan olevia mätäpaiseita, mutta sellaiset ihmiset pitäisi kyllä haistaa (sic!) tekemättä lähempää tuttavuutta. Ja tietysti kerran voi aina erehtyä, toinen kerta on jo silkkaa omaa tyhmyyttä.)