4. syyskuuta 2011

Maalaisnousukkaat

Eräs nimeltä mainitsematon henkilö innoitti minua kirjoittamaan tästä kiusallisesta mutta kiinnostavasta ihmistyypistä, jonka ehkä hieman arrogantisti mutta kieltämättä hyvin osuvasti olemme Elisabetin kanssa nimenneet maalaisnousukkaaksi (homo novus rusticus). Tätä hyvin yleistä ihmislajia tavataan kesät talvet ainoastaan kaupungeissa, joskin sen juuret ovat syvällä maaseudulla -- siis HSL:n seutulippualueen ulkopuolella. Tätä tosiasiaa maalaisnousukas pyrkii kuitenkin niin ulkomuodollaan kuin käyttäytymiselläänkin epätoivoisesti peittämään. Tunnusomaista lajille on tyylitajun lähes täydellinen puuttuminen ja fanaattinen suhtautuminen kaikkiin mahdollisiin merkkituotteisiin; maalaisnousukas uskoo kaiken kalliin olevan hienoa, joten hänelle on mahdollista myydä mitä tahansa luokatonta roinaa, kunhan vain hinta on tarpeeksi korkea ja  tuotemerkki mahdollisimman näkyvästi esillä. Maalaisnousukkaan suosiossa ovat erityisesti Guess, Ed Hardy, UGG, Juicy Couture ynnä muut lähiöluksusmerkit. Maalaisnousukas menee sokeasti mukaan kaikkiin mahdollisiin muotikotkotuksiin, sillä hänellä ei ole tutkimuksissa havaittu olevan lainkaan omaa makua (joissakin harvoissa tapauksissa sellaisesta on havaittu viitteitä, mutta tällöinkin se on aina ollut surkea). Kauneudenhoidossa maalaisnousukas pyrkii mahdollisimman luonnottomaan vaikutelmaan, joten glitterkoristellut stilettikynnet, solarium sekä ripsien- ja hiustenpidennykset (edelliset tottakai "timantti"koristein) ovat lajin tyypillisimpiä tunnusmerkkejä naarailla. Maalaisnousukkaan käyttäytyminen on huomattavan sivistymätöntä: lajille on tunnusomaista koppava ja sosiaalisesti inkompetentti käytös. Maalaisnousukkaalla on usein huomattavan suppea ystäväpiiri, mikä on lähes poikkeuksetta seurausta tämän omasta toiminnasta. Maalaisnousukas on luonteeltaan luotaantyöntävä, joten ihmissuhteet ovat pinnallisia ja lyhytkestoisia. Maalaisnousukas rakastaa huomiota, ja tästä taipumuksesta johtuen Big Brother -talo ynnä muut julkiset pesimäalueet ovat sen erityisessä suosiossa.


Sori vaan, pullo "Veuvea" ei lisää uskottavuuttasi.

7 kommenttia:

  1. HAHAAAAA. Mikään ei ole niin vastenmielinen kuin juuri tuo ihmistyyppi. "COOL"

    VastaaPoista
  2. Hei mä aloin just kannattaa vanhoja ranskalaisia ylellisyyslakeja. Mikään oikeasti hieno ei kuulu elostelijoille, vaan oikeasti sivistyneille ja hienoille ihmisille. SAKOT whitetrashille kun pilaa hienot tuotteet. Esim se LV joka roikkuu joka toisen filmtown -myyjän tai siwan kassan olkapäällä!!

    VastaaPoista
  3. Ja HAHAHAHAH kaikki "timantit" Sori vaan, jos ei ole varaa ostaa aitoja niin kandee ihan rauhassa olla ilman. Ihmetyttää kovin, miten halvalta voi ihmiset näyttää kaikkien krumeluurien kanssa. Coco Chanel on sanonut aikoinaan, että eleganssi on kieltäytymistä <3 Mutta toisaalta ei kai nuo eleganssia tavoittelekaan, kun ei tiedä mitä se tarkoittaa.

    VastaaPoista
  4. :D ollaan me aika elitistejä kyllä. mut hei vaikea olla hiljaa kun tietää olevansa oikeassa, eikö? :DDDD

    VastaaPoista
  5. haha, niin no älä oikeassa ollaan kuitenkin :D
    Esim. piraattituotebisneksessä nuo luksustavaramerkit eivät ole huolissaan niinkään menetetyistä tuloista, vaan siitä että se merkki kärsii inflaation, jolloin se ei olekaan enää sitä mitä sen piti olla.
    heh Oli muuten kivat ylikasvaneet tekoripset herkun myyjällä.

    VastaaPoista
  6. Hahah apua ylikasvaneet ripset :S

    VastaaPoista